|
|||
 |
|
||
|
17.03.2007 - 23:00
Tanskis lähetti kysymyksiä ja minä vastaan. On sopivaa aikaa; katsoin juuri Kauna 2:n ja pidän taukoa ennen kuin jatkan (vastoin parempaa tietoani) M. Night Shyamalanin merenneitoleffalla. Kauna 2 on katsomisen arvoinen leffa, kauhua aidoimmillaan, joskin tietyssä mielessä myös masentava: toisinaan olisi mukava nähdä hyvän voittavan pahan. Mutta kyllä nämä japanilaisperäiset jutut aina ne amerikkalaiset oneliner-hupailut voittavat.
 (Kauna 2) Oletko ikinä kirjoittanut muualla kuin kuvassa [katso edellinen postaus] esiintyvässä huoneessa? Tietysti. Hankin iBookin sitä varten, että voin nakutella tekstiä myös esim. olohuoneen sohvalla. Periaatteessa voisin kai hakeutua johonkin luonnon muovaamaan inspiraatiopaikkaan, ellei keskittymistäni häiritsisi ajatus siitä, että lauma vesikauhuisia irtokoiria saartaa minut ja pistää poskeensa. Kirjoitatko "aina" koneella? Kirjoitan. Kynä ei enää pysy kunnolla kädessäni, nimmarin sutaiseminen pankkikorttikuittiin on jo aika työlästä. Periaatteessa pitäisi kuntouttaa oma käsiala kuntoon, jotta päivätyön edellyttämä kirjoitelmien kommentointi sujuisi vähemmän kryptisesti, mutta en oikein viitsi. Jos maailman tietokoneet lakkaisivat toimimasta, minä en voisi enää kirjoittaa. Kaksi ensimmäistä novelliani kirjoitin sähkökirjoituskoneella (joskus 1500-luvulla), mutta hankalaa sekin oli, kun ei voinut käsitellä tekstiä. Miten vaimosi ja perheesi suhtautuvat kirjoittamiseesi? Ymmärtäväisesti, niin kuin mihin tahansa rasittavaan sairauteen, josta ei ole helppo parantua. Eivät ne kuitenkaan patsasta ole pystyttämässä ja ehdottamani palvontamenotkin ovat vielä työn alla. Miten alat suunnitella ja hahmottaa kirjojasi? Suunnitteletko juonen alusta loppuun ennen kuin kirjoitat varsinaisesti mitään? Miten juonta kannattaa lähteä rakentamaan? Suunnittelu alkaa lukuisista irrallisista välähdyksistä, joita kertyy vähitellen lisää, ja jonkinmoisesta elämää koskevasta havainnosta, joka vaatii tulla puetuksi sanoiksi ja kuviksi. MInun tehtäväni on keksiä, kuinka välähdykset liittyvät toisiinsa, ja rakentaa niiden varaan ehjä tarina, joka samalla työstää sitä elämää koskevaa oivallusta. Juonen suunnittelen pääpiirteittäin ennen kuin alan kirjoittaa, mutta käytännössä juoni muuntuu olennaisilta osiltaan lähes kokonaan, ennen kuin teksti on valmis. Se on minun tapani kaiken muunkin suhteen: suunnittelen kaiken hyvin tarkasti, ja sitten teen jotain aivan muuta. (Muu johtaisi siihen, että ikävystyisin kuoliaaksi.) 09.02.2007 - 17:09
Heidihahmo kyselee lisää, sanottuani, ettei kirjoja kirjoiteta niinkään itselle vaan lukijalle, eräänlaiseksi elämysradaksi, jota toki voi ja pitää itsekin useampaan kertaan kokeilla ennen kuin siihen lukijaa päästetään:
Miten välttää lukijan aliarvioiminen? Jos elämysrata rakennetaan niin, että mahdollisimman moni ymmärtää, aika moni myös ärsyyntyy ja ajattelee kirjailijan pitävän tätä tyhmänä. Jos elämysrata rakennetaan sitä yhtä ideaalia lukijaa varten, jota ei aliarvoida niin... eikö silloin synny parempi teos?  Jokaisella tekstillä on implisiittinen lukija, siis se abstrahoitavissa oleva kuvitteellinen henkilö, jonka kokemukset, sivistystaso, luonteenlaatu ja älykkyys riittävät tekstin täydelliseen ymmärtämiseen. Lastenkirjoilla esimerkiksi on erilainen implisiittinen lukija kuin aikuistenkirjoilla, ja Remeksen tuotannolla erilainen kuin Dostojevskin tuotannolla. Tässä yksi yksinkertaistus: voidaan ajatella, että vaikkapa Gaimanin romaanin Coraline varjojen talossa implisiittinen lukija on 12-vuotias lapsi, joka pitää mielikuvituksellisista kauhutarinoista. (Tämän voi päätellä siitä, että minä pidin tuosta kirjasta kovasti.) Kyllä teoksen voi rakentaa niinkin, että yhdellä tasolla se aukeaa suurelle joukolle ihmisiä, mutta toinen taso vaatii hieman enemmän ja kolmannen ymmärtämiseen tarvitaan aivan erityistä sivistystä. Parhaat lastenkirjat on kirjoitettu näin: lapsi viihtyy kiinnostavan juonen parissa ja aikuinen nauttii vaikkapa freudilaisesta symboliikasta ja temaattisen tason asetelmista. Kun kirjoitin Lumikkoa, päämääräni oli rakentaa ensimmäiselle tasolle juoni, joka kiinnostaisi niitäkin, jotka pitävät viihteellisemmästä kerronnasta. Siinä on jännitystä, dekkarimaisuutta, seksiä, väkivaltaa. Sen päälle rakensin temaattisen tason, joka avautuu analyyttisemmille ja älyllisemmille lukijoille, erityisesti juuri oikeat kirjat lukeneille - tarkoitan nyt monenlaisia pieniä intertekstuaalisia viittauksia, joita tekstiin ripottelin. Lumikossa on realismia maustettu fantasiaelementein, mutta sen sisäislukijan ei todellakaan tarvitse olla mikään fantasiafani - siksi kyseessä ei ole genrekirja. Siinä on ainakin yksi todella roisi kohtaus, joten sisäislukijan olisi hyvä olla tarpeeksi vanha, kymmenvuotias saattaisi joistakin vuotamisista järkyttyä. Ja niin edelleen. Joskus olen kuullut kuvattavan Lumikon kerrontaa lapsenomaiseksi. No, se on tyylini, syntynyt aikoinaan vonnegutilaisen vaikutuksen alaisena. Itse pidän tyyliä pikemminkin lempeän ironisena, mutta kukin kokee sen tavallaan. En kuitenkaan usko, että kovin moni kokee tulevansa aliarvioiduksi Lumikon parissa - jätin rautalangan lopusta pois, vaikka tiesinkin joidenkin ehkä turhautuvankin, kun perinteinen loppuselittely puuttuu ja lukijan pitää itse päätellä asioita ja nimenomaan päättää, millaiseen selitykseen haluaa uskoa. 08.02.2007 - 22:54
Cane kyselee, kirjailija Jääskeläinen vastaa:
 No. Muutama asia, jotka mieltäin kaihertaisivat, kai. 1) Millä kirjoitat? Missä ? Milloin? Kuinka kauan yhtäjaksoisesti? Kirjoitan kahdella eri tietokoneella: pöytäkoneella ja iBookilla, riippuen siitä, pääsenkö työhuoneeseen tekemään todella keskittyneesti töitä vain räpellänkö hajamielisesti sohvalla, telkkarin edessä. Käsin en kirjoita mitään, jo pankkikorttimaksun signeeraus on nykyään työlästä. Kirjoitan lähinnä kesälomalla, siis kesäkuun alusta elokuun puoliväliin. Muulloin aikaa ja energiaa jää kirjoittamiseen vain hyvin satunnaisesti, joskin viime talvena viimeistelin Lumikon. Viimeistely ei vaadi niin kovin paljon keskittymistä. Joskus herpaannun jo parissa minuutissa, toisinaan kirjoitan tuntikausia, pikkutunneille saakka. 2) Miten esim. Word-tiedostosta voi arvioida lopullisen kirjan laajuuden? Pulkkinen taisi jossain haastattelussa heittää, että kirja oli n. 300 A4-sta ja lopullinen kirja on 500 sivua. Kuulostaako järkevältä? Itse teen näin: otan jonkin valmiin kirjan. Katson, montako sanaa mahtuu riville ja montako riviä sivulle. Säädän Wordin siten, että yksi kirjoitettu sivu vastaa yhtä painettua sivua. Tiedän koko ajan, montako oikeaa sivua siis olen kirjoittanut. Wordin sivujen pitää muutenkin näyttää mahdollisimman "oikeilta" sivuilta, jotta intoni pysyy yllä. Minulla on kolmevuotiaan keskittymiskyky, siksi joudun huijaamaan itseäni kaikilla mahdollisilla tavoilla. 3) Kuinka paljon tulevasta kirjasta on selvää ennen kuin oikeasti alat kirjoittamaan sitä? Käytätkö muistilappuja, aikajanoja, käsitekarttoja, vai onko itse teksti ensimmäinen fyysinen dokumentti kirjasi tiimoilta? Lumikkoa varten tein muistiinpanoja aika kauan, parin vuoden ajan. Sitten havaitsin, ettei niissä ollut mitään järkeä, ja hylkäsin ne. Kun lopulta tajusin, mistä kirjasta tulisi olemaan kysymys, kirjoitin koneella muutaman synopsiksen, joissa selvitin itselleni eksplisiittisesti temaattista tasoa ja toisaalta tietenkin myös juonta ja sen koukkuja. Yritin suunnitella juonen niin, että se yllättäisi mahdollisimman monta kertaa. Lopulta kirjoitin tekstitiedostoon muutaman viikon ajan muistiinpanoja muistiinpanojen perään ja siten sain selvitettyä itselleni, mitä minun pitäisi ryhtyä kirjoittamaan. Ja tein kyllä myös aikajanoja, ne ovat perkeleellisen sekavia, ja yritin ymmärtää, mitkä tärkeät asiat sattuvat mihinkäkin kohtaan tarinaa. Olin vähällä unohtaa joulun, mutta niin olivat henkilöhahmonikin... Ja käsitekarttojakin laadin alkuvaiheessa muutamia kymmeniä. Yllätyin, miten paljon romaanissa joutuu rakentamaan henkilöhahmojen, miljöön, tarinan, juonen, jännitteiden ja tyylin suhteen. Ja tietenkin moni juttu muuttui ihan toiseksi, kun lopulta kirjoitin sen romaanin. Näin. Jep. ________________________ Tekeekö mieli kysyä? Kysy, niin kirjailija vastaa, ellei ole karkuteillä. 08.02.2007 - 22:07
Swamp Thing kysyy ja kirjailija Jääskeläinen (kuvassa) vastaa:
  Rakas hra Kirjailija, olen pitkään painiskellut seuraavan kirjoittamiseen liittyvän ongelman parissa, ja kun kerran niin auliisti tarjoat apuasi, niin ajattelin kysäistä pientä johdatusta. Siis: ongelmani on liika kriittisyys kirjoittamisprosessin aikana. Tekstiä syntyy todella hitaasti, kun jään pakonomaisesti parantelemaan ja parantelemaan. Ja siltikin ensimmäinen versio ei ole vielä niin hyvää tekstiä, että olisin siihen tyytyväinen (=yhtä hyvää kuin julkaistut suosikkikirjailijoitteni tekstit). Tietysti ymmärrän, että ne julkaistut teokset on moneen kertaan uudelleenkirjoitettuja ja tarkasti editoituja, mutta kirjoittaminen tuntuu kuitenkin joskus kovin turhauttavalta. Hieman tähän liittyen pari kysymystä: 1) Miten nopeasti tuotat tekstiä, kun kirjoitat ensimmäistä versiota? Alussa hyvin hitaasti. Kirjoitan alun joskus satoja kertoja, etsien oikeaa sävyä, oikeaa tyyliä, oikeaa rytmiä. Minäkin jään parantelemaan tekstiä varsinkin ensimmäisten kymmenien sivujen aikana ja myöhemminkin; pienetkin sävymuutokset voivat kammeta juonen eri polulle ja siksi kaikki on saatava riittävän kohdalleen, ennen kuin jatkan. Alku on suorastaan kiduttavan hidasta, mutta kun pääsen sivulle 80, homma nopeutuu huomattavasti. Lumikon eka versio syntyi kahdessa ja puolessa kuukaudessa paljolti siksi, että kirjoitin ja hioin alun - siis ensimmäiset kaksi- tai kolmekymmentä sivua - valmiiksi talven aikana, sitä ennen. 2) Minkälaista tekstiä (miten hyvää proosaa) se on ja paljonko muutat sitä myöhemmin? Niin hyvää, että onnistun uskottelemaan itselleni sen olevan liki valmista. Myöhemmin, kun kokonaisuus on koossa, alkavat mannerlaatat siirtyillä - mutta ainakin ne ovat koossa. Kun on, mitä siirrellä ja hävittää, voi muutoksia tehdä tehokkaasti. 3) Olisi myös hauska tietää, että kuinka paljon lopullinen Lumikko muuttui siitä millaisena sen alun perin tyrkkäsit kustantajalle. Aika paljon. Lisäsin alkupuolelle koiria, kun ne alkujaan tulivat mukaan vasta loppupuoliskolla. Lisäsin miljöökuvausta ja jäniksenselkäläistä henkeä sinne tänne. Vahvistin tiettyjä kehityskulkuja kautta linjan. Muutin kirjailijoiden määrää. Poistin joitakin kohtauksia kokonaan ja kirjoitin väliin lisää. Hyvä kustannustoimittaja auttoi minua näkemään käsiksen puutteet, sen, mikä siinä oli tarpeetonta ja mitä siitä puuttui, ja hänen avullaan sain parannettua käsistä huimasti siitä, mihin olin sen yksin alussa saanut. Ja kielen siivoaminen oli ihan oma hommansa. Punakynää kaikkialla. Poistin toistoa, tarpeettomia sanoja, turhia kappaleita yms. ja näin käsikirjoituksen paranevan silmissä. Olen hyvin iloinen kustannustoimittajastani! 4) Onko jotain muuta ovelaa asiaan liittyvää neuvoa? Jokaisella on oma tapansa kirjoittaa. Jotkut eivät pysähdy eka kierroksella lukemaan ja korjailemaan lainkaan vaan posottavat käsiksen loppuun asti, toiset taas hiovat ja puunaavat, kuten minä. Pääasia on, että pääsee eteenpäin sitten, kun perusta on valettu. Itse selailen usein useita diggailemiani kirjoja samalla kun kirjoitan omaa tekstiä - siten saan viritetyksi omaa kieli- ja kerrontatajuani kuntoon ja osaan katsella kirjoittamaani ikään kuin ulkopuolisen silmin. Jos veivaa vain omaa tekstiään, kadottaa helposti suuntavaistonsa ja kielitajunsa. Toisaalta kokonaisia teoksia en lue kirjoittaessani, vaan tosiaankin vain selailen itselleni tuttuja kirjoja sieltä täältä, napostellen vieraita rytmejä ja tyylejä. Ja kyllähän maailmassa kirjoja kirjoitetaan, mutta vain murto-osa valmiiksi asti. Itsekritiikki on tiettyyn rajaan asti hyvä asia, mutta moni käyttää sitä tekosyynä, kun pelkää saada käsiksen valmiiksi ja tavoitella taivaita. Kirjoita tai älä kirjoita. Välimuotoa ei ole. Ja sillä energialla, joka menee kunnianhimoisen romaanin kirjoittamiseen, opiskelee itsensä maisteriksi tai rakentaa talon, joten pitää olla varma siitä, että tosiaan haluaa kirjoittaa sen pirun kirjan, joka mielessä kummittelee. Olisi huisin kivaa jos vastaisit. Ja ymmärrän toki, että jos vastaat, niin ne on vain sinun työskentelytapojasi eikä mitään elämää suurempia totuuksia, mutta jonkunlainen vertailukohta olisi mukava saada. Mutta minun työskentelytapanihan ovat elämää suurempia totuuksia... ____________________ Jos tekee mieli kysyä jotain, kysy. Kirjailija vastaa, ellei ole nukkumassa pupusängyssään.  08.02.2007 - 17:04
Heidihahmo kysyy ja kirjailija Jääskeläinen vastaa:
 Onko epäkorrektia soitella itse lehtiin ja tarjota itseään haastateltavaksi kirjan julkaisemisen jälkeen? (ajatellaanko sitä säälittävänä?) Itse en ole tuollaista kokeillut. Suora tyrkyttäytyminen jutun aiheeksi tuntuisi minusta nololta ja saattaisi vaikuttaa muutenkin säälittävältä, kuten arvelet. Kustantaja tekee käytännössä kulissientakaista markkinointityötä. Esimerkiksi kustannustoimittajani lobbasi kirjaani Imagen toimittajalle kirjamessuilla, ja blogiini perehdyttyään tämä sitten otti yhteyttä ja teki jutun. Toki toimittajat löytävät itsekin kirjailijoita jutunaiheiksi - palkitut tai erityisen seksikkäät (Riikka Pulkkinen) tai muuten persoonaltaan kiinnostavat (julkkikset) kirjailijat tietenkin herättävät muita enemmän kiinnostusta mediassakin, ja on oma vaikutuksensa silläkin, kuinka ajankohtainen ja mediaseksikäs kirjan aihepiiri on. En usko, että kirjan laatu varsinaisesti toimittajien kiinnostusta herättää, eli hyvät arvostelut eivät välttämättä johda median suosioon. Voiko lehtiin tai verkkojulkaisuihin lähettää kirjansa arvosteltavaksi (jos sitä muutoin ei sinne ilmesty?) Kustantaja hoitaa tämän puolen. Sekä kustantajan että kirjailijan etu on, että kirja arvostellaan mahdollisimman monessa paikassa. Se siis lähetetään jokseenkin kaikkialle. Atena Kustannuksesta minulle sanottiin, että jos mieleeni tulee lisäksi jokin tuntemattomampi taho, jonne kirjani haluaisin arvosteltavaksi, voin kertoa asiasta ja se hoidetaan. Kaikkia julkaistuja (ja lehtiin lähetettyjä) kirjoja eivät lehdet kuitenkaan voi arvostella, kulttuurisivuilla ei ole tilaa, joten arvostelun saaminen on aina pieni lottovoitto. Onko vain häiritsevää marssia suoraan kustannusyhtiöön käsikirjoituksensa kanssa ja myydä se omalla persoonallaan? Vai onko parempi, että joku Hyvä Veli suosittelee ensin sitä? En usko persoonallisuuden varsinaisesti vaikuttavan asiaan: valloittava ihminen voi kirjoittaa silkkaa kökköä ja juro sosiopaatti elämää suurempaa kirjallisuutta. Ehkä kustantamon väelle kannattaa antaa työrauha, ellei sieltä erikseen pyydetä käymään tai jos siellä ei ole vanhaa tuttua, jota käydä tapaamassa. Suhteista varmasti on hyötyä sikäli, että sitä kautta käsisvyörystä voi erottautua ja päästä ehkä nopeammin ruodittavaksi sen sijaan että joutuisi pinon alimmaiseksi odottamaan pari vuotta sitä, josko tulee valituksi vai ei. Itse otin yhteyttä sähköpostitse puolituttuun kustannustoimittajaan ja tiedustelin alustavaa kiinnostusta - minullahan oli jo novellikokoelma julkaistuna ja kaikenlaisia palkintoja takana, ja kyseinen kustannustoimittaja tiesi tuotantoni entuudestaan. Hän pyysi käsiksen nähtäväkseen ja kävin heittämässä sen henkilökohtaisesti, koska asun lähellä. Joimme kahvit ja kustannustoimittaja lupasi perehtyä käsikseen heti, kun ehtii. Muutaman viikon kuluttua hän näytti alustavasti vihreää valoa, arvioituaan, että kyllä käsiksestä kirja saadaan, kunhan sitä toimitetaan kylliksi. Eli onko olemassa sellainen hiljainen käytäntö, että kirjailija ei saa pitää melua itsestään vaan hänen pitää odottaa kiltisti kotona suosion kasvua? Sellainen vaikutelma minulle on syntynyt. Kustantaja markkinoi kulissien takana, ja jossain määrin suoraankin, julkaisemalla mainoksia. (On Lumikkoakin Hesarissa kerran tai pari mainostettu joulun alla muiden Atenan tuotteiden mukana.) Kirjailijan tietysti toivotaan ja odotetaan esiintyvän erilaisissa tilaisuuksissa, kuten kirjamessuilla, kirjakauppiaille tarkoitetuissa tilaisuuksissa (Näin on kirjat -kiertue) ja matineoissa, sikäli kuin hänet sellaisiin kutsutaan. Jos hyvin käy, kirjailijalta pyydetään haastatteluja lehtiin ja joskus jopa radioon ja televisioon. Silloin toki voi pitää melua itsestään. Minähän melskaan tässä blogissa, mikä on ymmärtääkseni poikinut mm. sen Voimala-reissun. Kyllä toimittajatkin netissä seikkailevat. Kirjat hukkuvat helposti toistensa sekaan, ja samoin kirjailijat. Siksi netin kautta voi tarjota medialle alustavaa tietoa, ja jos se herättää median kiinnostuksen, kirjailija saa kirjalleen julkisuutta ja media kenties kiinnostavan jutun. On tietysti mahdollista sekin, että toimittaja lukee kiinnostavan kirjan ja päättää tehdä jutun siitä ja sen kirjoittajasta. Uskon, että todennäköisempää kuitenkin on se, että toimittaja lukee kirjan vasta, kun alustava kiinnostus on herännyt - ja sama pätee ostavaan ja lukevaan yleisöönkin. _____________________ Jotain kysyttävää kirjailijalta? Kysy, niin sinulle vastataan. |
Kirjoittaja
Jäniksenselkäläisen kirjallisuuden äänenkannattaja.
Kategoriat
 
Sivut
KIRJOITTAJASTA
Merkitse suosikiksi blogilistalla!
TILAA ROMAANI LUMIKKO JA YHDEKSÄN MUUTA Pasi Ilmari Jääskeläinen. Kirjailija(kin).  Teokset:
Millaista proosaa kirjoitan Kestoaiheet
JÄNISMAINOS-KAMPANJA!
TUOTESELOSTE ROMAANISTA LUMIKKO JA YHDEKSÄN MUUTA: SOVITA KIRJAA LUKIJAPROFIILIISI ENNEN LUKUPÄÄTÖSTÄ Lumikko-esittely Radio Helsingissä Lumikon arvoitus: vihjeitä hämmentyneille. Kuuntele näytteitä kirjasta Uusi kirjallisuuden koulukunta: reaalifantastikot Jatkoa pohdinnalle reaalifantastikkoudesta Romaanin juuret juontavat Kokoelmasta neljäs, korjailtu painos Reaalifantastikot ja reaalifantasia Reaalifantasia jatkumona Reaalifantasia ja tyylikaudet Reaalifantastikkojen yhteinen esite Reaalifantasian syvin olemus (yhteenveto aiemmista huomioista) Lukukokemuskysely Gif-mainos Lumikosta Kysely blogin lukijoille Kirjaostoksilla? Toisen romaanin aloituskappale Näkemyksiä kirjabisneksestä  Arvosteluista
Keskisuomalaisen arvostelusta
Ilta-Sanomien arvostelusta Helsingin Sanomien arvostelusta Opettaja-lehden arvostelusta Savon Sanomien arvostelusta Kiiltomadon arvostelu Karjalaisen arvostelu Parnasson arvostelusta Lapin Kansan arvostelusta Kouvolan Sanomien arvostelusta Rapusanomien arvostelusta Tähtivaeltajan arvostelusta Nonon arvostelu Kainuun Sanomien arvostelusta Turun Sanomien arvostelusta Hesarin vuoden parhaat kirjat Kaltion arvostelusta Pohjolan Sanomien arvostelusta Iisalmen Sanomien arvostelusta Warkauden Lehden arvostelusta Kalevan arvostelusta Jyväskylän Ylioppilaslehden arvostelusta Aamulehden arvostelusta Suomen Kuvalehden arvostelusta Pohjalaisen arvostelusta  linkit
Nadjan huone. YLE 1:n kirjailijahaastatteluja mp3-muodossa.
Proseminaarityö reaalifantasiasta. (J-P Koskinen) Tilaa nettikaupasta
Akateeminen kirjakauppa muita: Suuri Kuu (pokkariversio 7,90 e) 24.3. halvin paikka: Adlibris.com (kovakantinen versio 24,30 euroa) Reaalifantastikot
Kirjailija:
Tunnetko olevasi reaalifantastikko? Liity meihin... 
|
||
